Rakentelua Peikeristriitillä

On todella vaikea löytää blogille nimeä, joka olisi suhteellisen helppo muistaa ja samalla ymmärrettävä. Peikkeristreet ei varmaan ole kumpaakaan. Jotain oli kuitenkin keksittävä, että pääsee alkuun. Blogin nimi ja osoite lähti siitä valitettavasta todellisuudesta, että kaikki minimaailmoihin ja nukkekoteihin olevat viittaukset tuntuivat olevan jo käytetty. Oma nimi olisi tietysti ollut yksi vaihtoehto, mutta jotenkin tämä "leikkimaailma" ei nyt kuitenkaan ole minä. Se on nyt vaan yksi kokeilu, joka voi kuihtua kuoliaaksi joskus tulevaisuudessa. Ehkä oivalsitkin, että nimi on lausuttava väännös eräästä todellisesta kadusta, jolla on asunut kuuluisa kuvitteellinen salapoliisi. Tämä on nyt suomalainen, vaatimaton versio kuvitteellisesta kadusta, joka sijainnistakaan universumissa ei ole tietoa. Ketä siellä tulee asumaan jää nähtäväksi. Kukkakauppias nyt ainakin, sillä hän on jo hankkinut liiketilan. Tampereelta ja kaupingin pisimmästä rotvallista. Pitäiskö Peikeristriitillä oll...

Sen verran on lapsuudenkodin opeista joutunut poisoppimaan, että nykyisin voin ryhtyä harrastamaan myös sellaisia asioita, joista ei ole näkyvää HYÖTYÄ. Että voi tehdä jotakin vaan ihan vain omaksi ilokseen. Nukkekotiharrastus on nyt sellainen hullutus, jossa ainakin minulla joutuu keskittymään uuden oppimiseen - ja ihan käden ja silmän toiminnan yhteistyöhön - niin intensiivisesti, että siinä muut ajatukset ja etenkin murheet ei enää päähän mahdu.  Onneksi (tai ahdistukseksi) nykyisin on some ja verkko pullollaan kaikenlaista ideaa ja mallia siitä mitä kaikkea on tehty. Ohjeitakin on tullut jo tallenneltua itselle Pinterestiin. Haasteena on lähinnä se, että saa muodostettua itselleen edes jonkinlaisen kuvan siitä millaista lopputulosta tavoittelee. Siinä sitä onkin sitten valinnan vaikeutta! Lisäksi voi tehdä valintoja sen suhteen kuinka todellisuutta vastaavaa maailmaa tavoittelee. Aloitin oman nukkekotini kanssa valmiista moduulista. Se on myös sellainen, jota voi laajentaa ylös...

Minulla ei lapsena ollut nukkekotia. Joillain ikäisistäni taisi olla. En kuitenkaan muista koskaan leikkineeni sellaisella. Barbit olivat enemmänkin lapsuuteni osa nukkeleikkejä. Kadehdin kaverini hienopia versioita, sillä itsellä oli vain jäykkäjalkoja. Leikin myös paperinukeilla, koska niitä löytyi lehtien sivuilta ja ainakin vaatteita pystyi piirtämään itsekin lisää. Tyttärelläni oli jokin isänsä puolen perintönukkekoti, mutta en muista olleeni siitä itse mitenkään kiinnostunut. Hän leikki sillä mitä leikki, mutta en tainnut jaksaa silloisessa elämäntilanteessani oikein kiinnittää asiaan erityisempää huomiota. Ihan selkeän tunnistettavan mielenkiinnon heräämisen tunnistan noin kolmen vuoden päähän, kun vierailin Tampereen Vapriikissa . Sain jonkinlaisen heräämisen siihen, mitä nukkekoti voi myös olla. Ihailin silmät ymmyrkäisenä kotikokonaisuutta, jossa oli samankokoisiin laatikoihin rakennettu erilaisia asuntoja ikään kuin olisi kurkistanu kerrostalohuoneistojen sisään.   ...